Ihan kuin syksyllä 1982, 1991 tai 2001

Joukkueet muistuttavat toisiaan. Tämän kauden KHL-Jokereissa on samoja piirteitä kuin kolmessa legendaarisessa jengissä.

KHL-kiekkoa on Hartwall Arenalla pelattu pian kaksi kuukautta. Se aika on sisältänyt paljon hyvää ja iloista Jokerit-lätkää. Kuluvan kauden joukkue on viihdyttävä, siinä on monena SM-liiga-talvena mukaan janottuja teknisesti taiturimaisia pelaajia, jotka toteuttavat valmentajan viihdyttävää ja fiksua, sarjapisteitä tuottavaa taktiikkaa.

Kausi on vielä on nuori, mutta silti on kiusaus julistaa: Jokereilla on pitkästä aikaa jalkeilla Jokerien näköinen joukkue. Taitava, tsemppaava ja ainakin ulospäin hyvähenkinen ja yhtenäinen – pukukopin sisäisestä maailmastahan katsomossa ei voi oikeasti koskaan tietää mitään. Parhaimmillaanhan peli kulkee ja onnistumiset ruokkivat onnistumisia kaukalossa, vaikka pelaajat olisivat toisilleen ”vain työtovereita”, kovia ammattilaisia eivätkä kaikki mitään toistensa lasten kummisetiä.

Tai ehkä Jokereissa on vihdoin astuttu sanoista tekoihin – ja 2010-luvulle. Takavuosina vastaavasta koostumuksesta kuin tänä vuonna olisi saatettu sanoa, että yhdeksän ulkomaalaispelaajaa (Karlsson, Gundersson, Todd, Moses, Omark, Koukal, Harju, McLean) on liikaa tai että joukkue on ylipäätään liian iso, että joukkuehenki rakoilee, kun pätevät pelaajat eivät pääse niin isoihin rooleihin kuin ovat tottuneet – tai edes kentälle. Mutta tänä vuonna tuollaista kritiikkiä ei ole kuulunut, koska peli on kulkenut ja voittoja on tullut. Jokerit on ollut raikas ammattilaisjoukkue, ei väkisin ”omista poikasista” koottu toivioryhmä tai väärällä tavalla, pelaajien loiston sisäiseen kilpailuun tukahduttava tähtisikermä.

Vaikka jokainen joukkue on ainutlaatuinen ja KHL-Jokerit monella tavalla kaikkien aikojen joukkue, siinä on yhtäläisyyksiä kolmeen takavuosien legendaarisen joukkueen kanssa.

Ensinnäkin, nyky-Jokerien peli-ilme samanlainen kuin syksyinä 1982, 1991 tai 2001.

Riippumatta siitä, millaista pelitapaa joukkueet ovat pelanneet, kentältä on huokunut katsomoon onnistumisen ilo. Ihan kuin vaikkapa Jari Lindgren 1982, Keijo Säilynoja 1991 tai Pavel Rosa 2001, Steve Moses on tänä vuonna noussut ratkaisijana uudelle tasolle.

Maaleja on tuuletettu useimmiten riemukkaasti. Onni siitä, että kesän kova harjoittelu on kannattanut poikkeuksellisen hyvin on näkynyt kauas.

Jokaisessa joukkueessa muutamien pelaajien onnistumiset ovat myös tarttuneet muihin. Äkkiä on ollut leveyttä nimekkään ykkösketjun takana. Vaikka esimerkiksi kaudesta 1991-1992 muistellaan mielellään lähinnä kahden suomalaisnuorukaisen ja konkarin superketjua Säilynoja – Otakar Janecky – Teemu Selänne, myös Wahlstenin veljekset Sami ja Jali tekivät paljon tehopisteitä, oli heidän ketjukaverinaan sitten Juha Salo tai Rami Koivisto.

Ja sama meno on ollut nyt. Syyskuussa porskutti lähinnä Niklas Hagman – Niko Kapanen – Juha-Matti Aaltonen, lokakuussa vastuuvuoron maalinteosta on ottanut ketju Steve Moses – Petr Koukal – Linus Omark. Vaikka Hagman loukkaantuikin harmillisesti, joukkue on saanut lisää virtaa, itseluottamusta ja työrauhaa siitä, että maaleja ovat pystyneet tekemään kaikki mainitut sekä myös monet muut. Esimerkiksi Semir Ben-Amorin taiturimainen alivoimamaali vierasottelussa 3. lokakuuta oli osoitus siitä, että Jokereissa saa tällä hetkellä yrittää – ja juuri siksi myös uskalletaan onnistua.

Sama vapaus kuin Erkka Westerlundin ryhmässä taisi olla Jokereissa Reino Ruotsalaisen valmennuksessa syksyllä 1982.

Entä sitten maalivahtipeli, tasainen pari muistuttaa erityisesti kahdesta tuoreimmasta vertailukaudesta – 1982-1983 oli Rauli Sohlmanin kulta-aikaa. 1991 luotettiin lähinnä Markus Kettereriin, mutta myös nuori Ari Sulander pääsi näyttämään kykynsä. Syksyllä 2001 Jokerien tyttöfanit ihastelivat Jamie Ramia – ja muutkin arvostivat hänen torjuntatyöskentelyään, hädin tuskin täysi-ikäinen Kari Lehtonen sai kehittyä rauhassa ja kantaa sitten keväällä 2002 vastuun pudotuspeleissä niin, että pian "Kärpän" ovi aukesi NHL:ään.

Milloin viimeksi Jokereissa on ollut kaksi hyvää maalivahtia niin kuin nyt, kun Henrik Karlsson ja Riku Helenius ovat kumpikin löytäneet itseluottamuksensa?

Tänä vuonna Jokereissa pelaa useampia huippupuolustajia kuin kertaakaan sitten 1990-luvun. Mutta onko meillä ollut takalinjoilla yhtään ulkomaalaista Ryan Gundersonin tasoista pistetehtailijaa sitten Nikolai Makarovin, joka ylivoimainen liigapelaaja kaudella 1982-1983?

Ja ehkä kaikkia näitä kaikkia Jokerien joukkueita yhdistää se, että jokainen on saanut lähteä kauteen Jokereiksi harvinaisella tavalla ilman suunnattomia menestyspaineita?

Syksyllä 1982 Jokereilta ei monen vuoden rämpimisen jälkeen odotettu mitään. Syksyllä 1991 Boris Majorovin valmentamalta ja Harry Harkimon mukaan houkuttelemilta Kettereriltä, Janeckyltä ja Selänteeltä odotettiin, mutta saatiin vielä enemmän.

Syksyllä 2001 Raimo Summanen valmensi ensimmäistä kertaa päävalmentajana, edelliskevään pettymys eli varhainen putoaminen pudotuspeleissä oli tuoreessa muistissa – Jokerit pinnisteli parrasvaloihin sivuroolista, johon oli joutunut tahtomattaan.

Entä sitten tämä vuosi? Odotukset olivat maltillisia, monien ulkopuolisten arvioiden mukaan jopa masentavia. Ei uskottu, että Jokereista on pistämään kampoihin KHL:n jättiläisille. Epäiltiin, että reissaaminen väsyttää, joukkueessa ei ole tarpeeksi leveyttä eikä terävää kärkiosaamista.

Uskossaan heikot ja epäilijät olivat väärässä.

Ja muistetaanhan, miten nämä joukkueet aikoinaan pelasivat. Ehkä niiltä ei odotettu mitään, mutta seuraavat toivat paljon. 1983 Jokerit voitti runkosarjan ja sai ensimmäisen mitalin 11 vuoteen – vaikka hävisikin finaalin katkerasti. 1992 tuli sensaatiomainen mestaruus, josta voidaan katsoa alkaneen koko 1995 maailmanmestaruuteen kulminoitunut 1990-luvun suomalainen lätkäfanivillitys. Ja 2002 tuli yhtä lailla yllättänyt mestaruus. Voitto vuosikymmenellä, jolloin menestyminen ei ole ollut Jokereille enää mikään itsestäänselvyys. 

Syksyn 2014 iloiset onnistumiset voivat kantaa pitkälle myös keväällä 2015. Matka mahdolliseen menestykseen on kuitenkin kiinnostava. Syksyä kirkastavat paitsi Arenan kirkkaat valot, myös heijastus vanhoista menestysvuosista.

Pasi Kostiainen

Pasi Kostiainen työskentelee kirjoittajana ja viestintäyrittäjänä. Hän vastaa sisällöstä Anakonda.fi -verkkomediassa. Pitkän linjan Jokeri-kannattaja on kirjoittanut kirjan Jokerit – suomalaisen jääkiekkoilun tuhkimotarina (WSOY, 1997)

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019